Julkaistu ruotsiksi Expressen-lehdessä 21.3.2014.
Herään joka aamu miettien, onko tämä se päivä, jolloin Itä-Eurooppa myytiin, jälleen kerran. Tarkistan puhelimeni, ja koska siinä ei vielä ole liian hälyttäviä viestejä, joskaan ei ilahduttaviakaan, avaan koneen, tarkistan uutisotsikot ja mietin yhä, tuleeko tästä se päivä, vai onko se huomenna. Päivä, jonka uutiset kestäisin vain keskittämällä ajatukseni tarkkailemaan omia ja maailman reaktioita, sillä kirjailijan velvollisuus on muistaa hetket, jolloin historian sivut kääntyvät. Uusi aika on jo alkanut. Kylmien sotien välinen aika on päättynyt (1989-2014).
Itä-Eurooppa ja Baltian maat myytiin edellisen kerran Molotov-Ribbentropin sopimuksessa Neuvostoliiton valtapiiriin, ja niiden ryöstö auttoi neuvostoimperiumia saavuttamaan mahtinsa. Ilmainen työvoima suljettiin Gulagin orjaleireille.
Nyt Venäjä on ilmaissut niin tekojen kuin sanojen kautta aikovansa palauttaa imperiumin loistoonsa. Kylmien sotien välinen aika olikin sen historiassa vain anomalia, joka merkitsi sodan häviämistä, tappiota, jonka vauriot on korjattava. Brezhnevin oppi on päivitetty Putinin opiksi: Venäjä katsoo oikeudekseen puuttua itsenäisten valtioiden toimintaan, mikäli ne ovat liikkumassa liiaksi kohti länttä ja mikäli alue kuuluu Venäjän mielestä sen määräysvallan piiriin.
Parhaillaan Venäjän duumassa ajetaan eteenpäin lakia, joka mahdollistaisi entisten neuvostoalueiden liittämisen Venäjään ja Itä-Euroopan ja Baltian maissa mietitään, luotettiinko länteen turhaan. Jälleen kerran. Tähän mennessä länsi ei ole lunastanut lupauksiaan näiden Venäjän entisten alusmaiden koskemattomuuden puolesta ja Ukraina luovutti Budapestin sopimuksen (2004) mukaisesti ydinaseensa turhaan. Se teki virheen luottaessaan länteen, joka ei ole piitannut viimeisen vuosikymmenen aikana Itä-Euroopasta muuten kuin halvan työvoiman ja tuotanto-olosuhteiden muodossa.
Murtuneen imperiumin vastaisku alkoi jo vuonna 2005, kun Putin julisti Neuvostoliiton romahtamisen olleen 1900-luvun suurin geopoliittinen katastrofi. Sen korjaamiseksi on otettu käyttöön muun muassa historianopetus, jonka uudistusta perustellaan geopoliittisilla intresseillä. Historianarratiivin on määrä herättää venäläisissä kansallisylpeyttä ja muistuttaa siitä, että Venäjän imperiumiin kuulumisella on ollut myönteinen merkitys sen kansoille.
Entisillä alusmailla on asiasta täysin vastakkainen kokemus, mutta faktoilla tai muiden tunteilla ei uutta aikaa tukevassa historiakäsityksessä ole enää väliä. Geopolitiikan asiantuntijakeskuksen johtaja Valeri Kolorin on todennut, että objektiivista historiaa ei ole. On vain ideologisia malleja, joista hyväksyttävä versio on iskostettava venäläisten tajuntaan patrioottiseksi palomuuriksi.
Kaikkien näiden vuosien aikana länsi on taputtanut kiltisti Putinin puheille maan “demokratiakehityksestä”. Putin on itse määritellyt yhteiskuntamallinsa “ohjatuksi” demokratiaksi. Sellainen hallintamuoto ei ole demokratia, mutta täydestä se meni lännessä, kuten muutkin FSB-eufemismit, joiden tarkoitus oli pitää länsi rauhallisena sillä aikaa, kun Kremlin valtaklikki valmistautui Putinin uuteen uljaaseen maailmaan. Neuvostoliittoa rehabilitoitiin, toimittajan ammatista tuli yksi tapa tehdä itsemurha ja jo vuonna 2012 Putin-klikki alkoi kotiuttaa varojaan lännestä taatakseen vallan ytimen riippumattomuuden. Länsimaissa oltiin koko ajan makeilla päiväunilla.
Euroopan unionin pohja on siinä, että me edes pyrimme oppimaan historiastamme jotain. Putin-klikin ajama Euraasian unioni on sen vastakohta. Se perustuu parhaisiin paloihin stalinismista ja kansallissosialismista, joiden propagandaoppia noudatetaan jatkuvasti. Tällä vallankäytön muodolla on myös loputon budjetti. Russia Today, englanninkielinen tv-kanava, valjastettiin Kremlin propagandatarkoituksiin vuonna 2005, ja sen vuosibudjetti on yli 300 miljoonaa dollaria. Koska kanavan lähetykset näyttävät uutisilta, niiden uskotaan olevan sellaisia, vaikka RT:n pääfokus on länsivihamielisyyden kasvattaminen, kuten sen entiset työntekijät ovat tunnustaneet. Vasta Ukrainan kriisin myötä propagandasta on tullut myös niin törkeää, ettei sitä aina enää edes viitsitä naamioida länsimaissa läpimeneväksi, kuten ennen. Se on merkittävä muutos.
Lännessä toimittajat ovat tottuneet siihen, että eri osapuolten näkemyksiä esittelemällä saadaan aikaan totuutta hipova artikkeli. Se on väärä lähestymistapa, kun yksi osapuolista kirjaimellisesti valehtelee. Tällainen käytäntö kuitenkin valjastaa myös länsimedian epäsuorasti toistelemaan juuri niitä viestejä, joita Moskovan silovikkiklikki toivoo.
Informaatiosota ja mielikuvavaikuttaminen ovat Kremlin vallankäytön ydintä, koska se on halvin tapa sotia, valloittaa alueita ilman tankkeja. Pelottelu, provokaatio, projektio ja proganda: näissä Kreml on mestari. Näillä aseilla se on aina oikeuttanut miehityksiä, niin omalle kansalleen kuin ulkomaille. Niin myös nyt.
Krimin laittomalla liittämisellä Venäjään on suuri symbolinen merkitys: kyseessä on ensimmäinen alue, joka on liitetty itsenäisestä valtiosta Venäjään sitten Neuvostoliiton aikojen. Tapaus oli myös yksi testi, jolla kokeillaan lännen sietokykyä ja moraalia: uskaltaako se seistä lupauksiensa takana vai pettääkö se kansalaisensa jälleen kerran.
Ukrainaan laillisesti kuuluneen Krimin niemimaan sulauttaminen Venäjään oli helppo kakku. Invaasio ei aiheuttanut venäläisille uhreja, jotka olisivat saaneet äidit kaduille, ja länsimaille onnistuttiin luomaan tarina, jossa Krimin haltuunotto on oikeastaan ymmärrettävää, koska suuri osa alueen väestöstä on venäjänkielistä. Enemmistö siitä osasta on tullut alueelle Stalinin kansojensiirtojen myötä, joiden tarkoitus oli sekoittaa alusmaiden väestö, venäläistää alue, ja sellaisia alueita Itä-Euroopassa on runsaasti. Sitä väkeä Putinin klikki käyttää nyt hyväkseen. Krimin alkuperäisväestö, tataarit joiden kokemukset Stalinin väestöpolitiikasta kulminoituivat kansanmurhaan, on oikeastaan ehditty jo unohtaa. Tällä hetkellä tataariasuntojen ovia merkitään Krimillä rakseilla. Kuulostaako tutulta?
Itä-Euroopan ja Baltian maiden oikeutta itsenäisyyteen Venäjä on yrittänyt horjuttaa jo pitkään ja Ukrainaa Putin kutsui keinotekoiseksi valtioksi jo 2008. Strategia ei ole uusi: niin kävi myös Itävallalle 1930-luvulla, jolloin se oli nuori valtio. Venäjä on kyseenalaistanut Ukrainan oikeuden koskemattomiin rajoihin, ja taitavasti luoduilla valheillaan se on saatu kuulostamaan miltei venäläiseltä valtiolta, aivan kuten Itävalta saatiin vaikuttamaan saksalaiselta, siis oikeastaan Saksalle kuuluvalta.
Tätä samaa retoriikkaa Baltian maat ovat joutuneet kuuntelemaan Venäjän taholta jo pitkään. Ulkomaailma tietää näistä maista hyvin vähän – aivan kuten Ukrainasta. Siksi Venäjän agenda – itsemääräämisen oikeutuksen kyseenalaistaminen – ei ole mahdoton tehtävä. Sen kimppuun Venäjä herätti nukkuvat toimijansa ajoissa. Venäjän niinkutsutussa mediassa on anteliaasti ehditty vuosien mittaan kertoa siitä, miten Virossa on keskitysleirejä venäläisille (valhe vm. 2007). Venäjän mielestä myös sille historiallisesti kuuluvassa Suomessa puolestaan venäläisturisteilta saatetaan varastaa hotelleissa lapset (valhe vm. 2013).
Kun tällaista tavaraa tuutataan eetteristä vuodesta toiseen, ei ole ihme, että suuret massat alkavat suhtautua epäluuloisesti länteen. Juuri se onkin tarkoitus. Näin ihmisiä mobilisoidaan henkisesti sotaan ja ennen toisilleen ystävälliset etniset ryhmät ajetaan toisiaan vastaan. Juuri imaginaarisia vihollisia Putin-klikki tarvitsee ylläpitääkseen suosiotaan, jotta klikki saisi pidettyä epämääräisin keinoin hankitut rikkaudet itsellään, sillä vallan menetys tarkoittaisi vähintään korruptiolla hankitun omaisuuden lähteiden paljastumista. Niin kävi Ukrainan syrjäytetylle presidentillekin, Janukovitshille.
Tällä hetkellä Venäjän johto on keskitetty pienelle silovikkiryhmälle, jonka kasvona toimii Putin, Euroopan ja Venäjän rikkain mies. Tämän klikin koulutus poikkeaa länsimaisten poliitikkojen taustasta, se tulee suoraan FSB:ltä ja KGB:ltä. Heidän yläpuolellaan ei ole valtahierarkiassa Venäjällä ketään. Neuvostoliiton aikaan KGB:n yläpuolella oli sentään puolue.
Jos joku vielä luulee, että maanmiespolitiikkaa harjoittava Venäjä on oikeasti kiinnostunut etnisistä venäläisistään maan rajojen ulkopuolella, on hyvä hetki tehdä pieni reality-check ja muistaa, miten Hitler käytti hyväkseen etnisiä saksalaisia. Jokainen joka on käynyt Venäjällä tietää, kuinka vähän venäläisistä välitetään Venäjällä. Venäjän “humanitääriseksi avuksi” esitetty toiminta ajoi myös Etelä-Ossetian rapakuntoon.
Kremlissä ei pidetä lähimaiden värivallankumouksista, vaan sijoitellaan korruptoituneiden maiden hallituksiin moskovanmielisiä henkilöitä. Vielä vallassa ollessaan Janukovitsh oli ehtinyt pidättää neuvostorikoksia tutkineita historioitsijoita ja suhtautua suvaitsevaisesti Holodomoriin, neuvostovallan aikaansaamaan kansanmurhaan. Ohjelmaan kuului myös sananvapauden rajoittaminen ja osallistuminen antihomopropagandaan. Hän oli toiminut kuten moskovanmielisen johtajan kuuluukin. Kansa sanoi sille ei ja sotki Putinin pitkäaikaiset suunnitelmat Ukrainan huomaamattomasta liittämisestä Venäjän yhteyteen.
Nyt on lännen vuoro sanoa ei Venäjän pyrkimyksille laajentaa valtaansa maansa rajojen ulkopuolelle eikä sitä tehdä diplomaattisella dialogilla. Tarkoitusperistään toistuvasti valehteleva taho on mahdoton keskustelukumppani. Venäjä on jo osoittanut, että näennäisellä diplomatiallaan se vain ostaa aikaa kuljettaakseen järeämpiä aseita rajalleen. Se ostaa aikaa saadakseen läpi kumileimasinlakeja.
Lännessä on yritetty ymmärtää Kremlin johdon toimintaa, mutta kolonialismia ei tarvitse ymmärtää. Se on vain ahneutta, joka pitää pysäyttää. Vai olisiko syytä ymmärtää Elisabeth II:a, jos hän haluaisi palauttaa Iso-Britannian kolonialismin täyteen loistoonsa? Yrittäisittekö käsittää Merkelin aivoituksia, mikäli hän uhoaisi Saksan menneen suuruuden palauttamisesta? Mitä jos Saksan televisio alkaisi tuutata lastenohjelmia, joissa pehmoeläimet valmistautuvat sotaan? Mitä jos Saksaa johtaisivat Gestapo-koulutuksen saaneet ihmiset? Miltä tuntuisi, jos Hitler olisi saksalaisten mielestä yksi maan historian suurimmista miehistä, kuten Stalin on Venäjällä? Mitä jos Saksa väittäisi, että Eurooppaa (tai venäläisittäin Gayropaa) hallitsee homosalaliitto, kuten antipropagandalain siivittämällä Venäjällä väitetään? Muistatteko, kuka väitti länsimaiden degeneraation johtuvan juutalaisten salaliitosta?
Sitä ei katsoisi kukaan hetkeäkään. Te tietäisitte, että sen kehityksen sallimista ette pystyisi selittämään parhain päin lastenlapsillenne.